MEILLE TULEE VAUVA

Viime viikolla julkaisin instagramissa yhden tämän vuoden kohokohdista. Meidän perheeseen odotetaan uutta tulokasta syntyväksi heinäkuussa! Tällä hetkellä on raskausviikko 16 menossa ja luulen, että tämä kevät tulee hujahtamaan nopeasti. Puoliväli häämöttää jo lähellä! Itsellä edellisestä raskaudesta on kulunut jo 11 vuotta. Tuntuu, että monen asian äärellä on oltu, kuin ensimmäistä kertaa. Esimerkiksi ruokasuositukset on tiukentuneet […]

Lue lisää

SISUSTUSHAASTE: KEITTIÖN SAAREKKEEN HYLLYT

Kodin sisustaminen on mun mielestä projekti, mikä ei ikinä tule päätökseen. Ja kiva niin! Omakotitalomme valmistui viime vuoden heinäkuussa. Eli täällä ollaan asuttu nyt puoli vuotta. Muuttomme jälkeen olemme hankkineet joitakin puuttuneita huonekaluja ja vielä osa on haussa. Halusimme asua uudessa kodissamme jonkin aikaa, jotta näemme mitä oikeasti tarvitsemme. Nyt mietinnässä on hyllykkö seinään, saarekkeen […]

Lue lisää

TERVEELLISEMPI VIIKONLOPPU AAMIAINEN

Moikkamoi! Täällä on vietetty yhteistä vapaapäivää kaksin miehen kanssa ja sen kunniaksi loihdin meille vähän runsaamman aamiaisen. Kaurapuuroa syömme joka aamu, mutta nyt sen kaveriksi mustaherukkasmoothieta sekä banaanilettuja hunajalla ja marjoilla. Olen kiinnittänyt huomiota taas enemmän valkoisen sokerin vähentämiseen sekä kaivellut esiin reseptejä terveellisimmistä herkuista ja tehnyt niistä listaa jääkaapin oveen. Joulun aikaan tuli herkuteltua […]

Lue lisää

PALUU ARKEEN

Tammikuu ja tulppaanit! Täällä on palattu arkeen töiden merkeissä. Lapset vielä lomailevat torstaihin ja itsekin saan nauttia huomenna arkivapaasta. Mies sen sijaan on töissä huomennakin. Lupasin lapsille tehdä lihapullia ja perunamuussia. Kiva palata taas täysillä arkiruokien pariin, kun niihin ainakin meillä tuli vähän taukoa joululoman aikana. Joulun jälkeen tulee myös kotona aina sellainen fiilis, että […]

Lue lisää