Maaliskuu on alkanut aurinkoisissa merkeissä. Tuntuu jo ihan keväältä vaikka onkin ollut todella kylmää. Lisääntynyt päivänvalo tekee ihmeitä. Jokainen päivä on edellistä pidempi valon suhteen. Energiaa on paljon enemmän ja tuntuu että hyvää tuulta ei pilaa mikään.
Viikonlopun aikana on tullut punattua poskia upeassa talvisäässä. Eilen aamupäivällä kävin brunssilla Seurahuoneella ja sieltä Salpausselän kisoihin. Aurinko helli kisavieraita ja oli kaikinpuolin kiva tunnelma. Tänään tein pitkän kävelylenkin ja olisin vielä mennyt luistelemaan, mutta en muutaman kaupan kierrettyä löytänyt hyviä luistimia. Muuton yhteydessä heitin vanhat luistimet pois, kun sieltä nousi naulat pohjasta. Mutta talvea on luvattu riittäväksi vielä tuleville viikoille, joten enköhän vielä ehdi jäille.
Joka vuotinen kevään merkki on myös se kun sisususkärpänen puree. Nyt vielä menty ihan maltilla;) Muutamia astiahankintoja tehty viime päivinä ja joku uusi sisustustyynykin tarttunut mukaan.
Rakastan kukkia ja aina viikonlopun lähestyessä kauppareissulta tarttuu joku leikkokukkakimppu matkaan. Tulppaanit kuuluu ehdottomasti tähän vuodenaikaan ja kohta saakin istutella jo narsissit ruukkuihin kun pääsiäinen lähestyy. Koti kylpee valosta ja ulkona aurinko lämmittää. Tää on kyllä aika huippu vuodenaika, joten nautitaan nyt viimeisistä kunnon talvipäivistä!
Aurinkoista ja energistä uutta viikkoa!
-Jenni E.