PAKKASPÄIVÄN PALSTERNAKKAKEITTO

Heippahei! Tässä yksi vinkki arjen keskellä ruokaideoita kaipaaville! Kuohkea ja maultaan pehmeä palsternakkasosekeitto sopii loistavasti talvipäivään. Keitto ei ole maultaan voimakas ja on siten myös lasten mieleen. Edullista arkiruokaa parhaimmillaan.

Keiton kaveriksi sopii hyvin itse leivotut sämpylät. Luin lehdestä hyvän vinkin että sämpylätaikina säilyy kuusi päivää jääkaapissa hyvänä, joten kun tekee valmiiksi ison sämpylätaikinan jääkaapiin voi esimerkiksi joka aamu ottaa sen verran taikinaa pellille mitä on syöjiä ja paistaa tuoreet sämpylät. Täytyy joskus kokeilla, sillä tuollainen olisi aika huippu arjen kiireen keskellä. Ja tuoreet sämpylät on niin hyviä!

Palsternakkasosekeittoon tarvitset:

n. 600 g palsternakkaa

n. 400 g jauhoisia perunoita

1 sipuli

2-3 valkosipulinkynttä

1 l vettä

1 kasvisliemikuutio

1 1/2 dl kuohukermaa

IMG_9616

Valmistus:

Kuori ja paloittele palsternakat ja perunat. Kuori ja hienonna sipulit.

Kuumenna vesi kiehuvaksi. Lisää sekaan kasvisliemikuutio ja juurekset.

Anna kiehua noin 30 minuuttia tai kunnes juurekset ovat pehmeitä.

Soseuta keitto sauvasekoittimella. Lisää kerma, rouhi mustapippuria ja tarpeen mukaan suolaa. Kuumenna kiehuvaksi.

IMG_6671IMG_6667

Loraus oliiviöljyä ja salaattisiemensekoitusta kruunaa keiton.

IMG_6676img_6682.jpg

ENJOY!

-Jenni E.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s