PÄÄSIÄISEN TUNNELMIA

Heipsan! Meillä vietettiin jo eilen pääsiäistä vähän etukäteen. Tai oikeastaan pääsiäistohinoissa meni koko viime viikonloppu! Haettiin virpomisvitsoja umpihangesta, koristeltiin niitä urakalla ja lapset kävivät sunnuntaina virpomassa. Ja aika hyvän määrän saivat palkkoja.

Pääsiäinen osuu aina ihan mielettömän kivaan aikaan vuodesta. Aurinko lämmittää päivisin ihanasti, linnut visertää ja hiekka rapisee asfaltin päällä. Yöt on kuitenkin olleet vielä todella kylmiä täällä etelässäkin ja lunta riittää. Mutta kyllä se siitä vielä taittuu kunnolla kevään puolelle!

Tänä vuonna itse pääsiäisen vietetetään Lapissa. Siellä voi nauttia keväthangista laskettelun ja hiihdon merkeissä.

IMG_7059IMG_7055IMG_6957IMG_6993IMG_7012IMG_7026IMG_7028IMG_7034IMG_7037Jaan teille gluteenittoman rahkapiirakan ohjeen. Tämä oli helppo tehdä ja älyttömän hyvää!

GLUTEENITON RAHKAPIIRAKKA

POHJA:

100 g voita

1 muna

1 dl sokeria

2,5 dl gluteenittomia jauhoja

1 tl leivinjauhetta

RAHKAPÄÄLLINEN:

2 munaa

1 prk sitruuna-lime maustettua rahkaa

250 g maitorahkaa (maustamaton)

1 rkl perunajauhoja

rusinoita 

 1 tlk persikoita

0,7 dl sokeria

1 tl vanilijasokeria

VALMISTUS:

POHJA: Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri. Lisää joukkoon kananmuna, sekä ljauho-leivinjauheseos. Levitä taikina vuokaan. Asettele viipaloidut persikat piiraspohjalle. (Jos haluat persikat näkyviin, lisää ne vasta rahkaseoksen jälkeen…)

RAHKAPÄÄLLINEN: Sekoita maitorahkat keskenään, lisää joukkoon kanamunat ja sokerit. Siivilöi joukkoon perunajauho, lisää halutessasi rusinoita. Sekoita ja kaada persikoiden päälle vuokaan. 

Paista piirakkaa 200′ lämmössä, noin 30 – 40 min uunin tehosta riippuen. 

IMG_7041IMG_7045 2

Ihanaa pääsiäistä!

♥:lla Jenni E.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s