TYÖSKENTELY KOTONA

Tämä vuosi on ollut hyvin erityinen ja jää varmasti meidän kaikkien mieleen. Viittaan tietysti koronaan ja sen tuomiin muutoksiin. Olen tehnyt etätöitä pääsääntöisesti kotoa käsin, tämän vuoden maaliskuusta lähtien. Kevät oli vielä erityisen haasteellinen, kun joka toinen viikko neljästä lapsestamme kolme kävi koulua kotoa käsin ja yksi oli ”päivähoidossa” kotona. Samalla piti auttaa lapsia koulutehtävissä ja suoriutua itse omista töistä. Miehelle sattui vielä samaan aikaan uuden työn aloitus ja se alkoi intensiivisellä lähikoulutusjaksolla, koska hän ei voi tehdä etätöitä. Positiivista oli se, että sain paljon aikaa ja yhdessäoloa lasten kanssa. Kun miehen koulutusjakso loppui, olimme paljon mökillä, josta pystyin tekemään samalla tavalla töitä.

Nyt syksy on sujunut paljon helpommin. Lapset ovat saaneet käydä koulua suht normaalisti sekä tietysti harrastaa. Toki jos yhdellä on pieni nuha, tarkoittaa se sitä, ettei kouluun tai harrastuksiin ole asiaa. Ja ainakin syksyn myötä sama flunssa on kiertänyt sitten koko pesueen, mutta olemme silti selvinneet helpolla. Ja pääasia ettei se ole ollut koronaa.

Työn tekeminen kotoa käsin ei itselle ole uutta, vaan olen tehnyt jo useamman vuoden töitä etänä, parina päivänä viikossa. Nyt kun muutimme uuteen kotiin heinäkuussa sain myös oman työtilan makuuhuoneeseemme. Parempi työtuoli on vielä hakusessa, mutta tällä mennään toistaiseksi. Liikaa istumista pyrin välttämään kävelemällä aina sellaisten palaverien aikana, kun se on mahdollista. Myös meidän ihana koiranpentu pitää huolen siitä, että taukoja kertyy työpäivän aikana ja pääsee haukkaamaan raitista ilmaa.

Eve on meidän ”kotikyttä”. Kun teen töitä päivisin työpisteelläni, hän päivystää verhon rakosesta ja välillä yrittää hankkia katu-uskottavuutta murisemalla tai haukkumalla ohikulkijoille. Meidän vastapäiselle tontille rakennettaan, niin sitä työmaata on myös kiva päivisin seurata.

Varmasti etätyö on tullut jäädäkseen myös yrityksissä, missä se ei ole ollut aiemmin mahdollista tai sitä ei olla muuten suosittu. Yritykset ovat ottaneet isoja digiloikkia, opetelleet uusia kommunikointi- ja johtamistapoja. Toki se on tuonut negatiivisia seurauksia esimerkiksi ravintola-alalle vähentyneiden lounastajien vuoksi ja kiinteistöalalla seuraukset etätyöhön siirtymisestä tulevat varmasti näkymään vähän viiveellä.

Huomenna on kuitenkin tiedossa oman tiimini kehityspäivä. Teemme ensi vuoden suunnitelmaa livenä toimistolla. Se tulee olemaan todella tervetullutta ja kivaa vaihtelua! Etäyhteydet on myös järjestetty ja halutessaan voi osallistua kotoa käsin. Meidän tiimissä on alle kymmenen henkilöä. Olemme maskit päässä isossa neukkarissa ja pidämme huolta hyvästä hygieniasta, niin ei pitäisi tulla ongelmia.

Energiaa loppuviikkoon!

-Jenni E.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s