Moikkamoi!
Täällä on vietetty yhteistä vapaapäivää kaksin miehen kanssa ja sen kunniaksi loihdin meille vähän runsaamman aamiaisen. Kaurapuuroa syömme joka aamu, mutta nyt sen kaveriksi mustaherukkasmoothieta sekä banaanilettuja hunajalla ja marjoilla. Olen kiinnittänyt huomiota taas enemmän valkoisen sokerin vähentämiseen sekä kaivellut esiin reseptejä terveellisimmistä herkuista ja tehnyt niistä listaa jääkaapin oveen.
Joulun aikaan tuli herkuteltua enemmän ja nyt keho kaipaa pientä puhdistautumista. En ole mikään totaalikieltäytyjä koskaan, vaan jos joskus tekee mieli iltapäiväpullaa kahvin kanssa, niin sellaisen voin syödä. Mutta kun tietoisesti vähentää ja välttää ylimääräisiä sokeriherkkuja hetken aikaa, niin huomaa kuinka makealle esimerkiksi banaaniletut sen jälkeen maistuu. Myös herkkuhimot tasaantuu, eikä niitä tee edes samalla tavalla mieli.
Banaaniletut
1 Banaani
2 Kananmunaa
noin 1 tl kanelia (mielellään ceylon)
1 rkl kaurahiutaleita
Sekoitan kaikki ainekset sauvasekoittimella ja annan seistä taikinan noin 15 minuuttia ennen paistoa.



Pimeät aamut eivät tarjoile vielä kovin hyviä kuvausolosuhteita. Tänään oli kyllä sitäkin valoisampi pakkaspäivä ja saatiin nauttia auringosta. Näitä lisää!
Kivaa viikonlopun jatkoa!
-Jenni E.