PÄIVÄ KÄYNTIIN BRUNSSILLA

PÄIVÄ KÄYNTIIN BRUNSSILLA

Heippahei!

Vähän kuulumisia pitkästä aikaa. Kevät on hujahtanut vauhdilla ja välissä lämpötilalukemat olivat hyvinkin kesäiset.

Nyt ollaan saatu nauttia arkipyhistä ja lyhyemmistä viikoista. Ollaan oltu ainakin mun mukavuusalueella. Näitä hitaita aamuja on meillä juhlistettu runsaammilla aamupaloilla. Vappuna siihen kuului tietysti munkit.

Vapaapäivät keskellä viikkoa tekevät ainakin itselleni sen että olen ihan sekaisin päivistä. Mutta se ei haittaa. Töissä on ollut mukavan kiireistä ja aika paljon on tullut oltua työreissuissa, mikä myös vähän sekoittaa viikkoja. Siksikin on hyvä nauttia näistä ekstra vapaapäivistä, hengähtää kotosalla ja kattaa pöytä kauniiksi.

Viikko sitten kun päivälämpötila oli kahdenkymmenen paremmalla puolella korkattiin parvekkeen kesäkausi alkaneeksi. Koska nyt ollaan kuitenkin Suomessa ja kesä täällä jää aika lyhyeksi, on syytä ottaa ilo irti aina kun lukemat sen sallii.

Tällä viikolla parvekkeella ei ole sitten tarennutkaan istua. Ensi viikolla pääsen kuitenkin taas nauttimaan kesäisistä lämpötiloista, kun suuntaan Espanjaan lomailemaan.

Mukavaa uutta viikkoa!

-Jenni E.

YHDEN AIKAKAUDEN LOPPU

YHDEN AIKAKAUDEN LOPPU

Olen rehellisesti sanottuna miettinyt monet kerrat mitä tänne kirjoitan. Mitä sanon erostamme. Tiedän ettei minun tarvitse sanoa siitä mitään. Mutta koska haluan jatkaa kirjoittamista niin tiedän etten voi vain ohittaa sitä. Julkisivu oli kuin kiiltokuva, mitä tämäkin blogi esitti. Mukana oli myös paljon puhdasta hyvää uskoa siitä että asiat voisivat asettua.

Olin tehnyt isoja liikkeitä – aika nopeasti. Ja jotenkin kaikki siihen liittyvä häpeä siitä että asiat eivät menneetkään niin kuin piti. En ehkä tehnytkään oikeita valintoja. En ehkä tuntenutkaan toista tarpeeksi.

Ensimmäinen viikko eron jälkeen meni sumussa, oli vaikea käsittää mitä kaikkea on tapahtunut, nytkö se sitten tapahtui. Epäilyä, surua, vihaa, pettymystä. Esirippu ei vain laskeutunut vaan se suorastaan romahti.

Sen jälkeen ajatukset ovat alkaneet asettua. Nykyhetki tuntuu todella hyvältä – rauhalliselta. Välillä joskus suuttumus vieläkin nostaa päätään ja olenkin yrittänyt ottaa kaikki tunteet vastaan ja kokea ne. Olen todellakin taas elossa.

Samaan aikaan tunnen suurta iloa ja onnea. Löysin siinä kaikessa sumussa itselleni ja pojilleni valtavan kivan kodin. Olemme asuneet uudessa kodissa jo useamman viikon ja olen sisustanut kotia ja tehnyt hankintoja. Jotenkin se parantaa.

Tottakai se kirpaisee että jo toisen kerran elämässä joudun luopumaan suunnitellusta tulevaisuudesta, ja sen tuomasta turvasta. Mutta samalla taas olen oppinut luottamaan tulevaan, ja siihen, että elämä todella kantaa. Lähempänä olen sitä, mikä tahdon olla itselleni ja muille. Hieman lähempänä taas sitä elämää, minkä tahdon itselleni ja lapsilleni suoda.

Tämä on henkilökohtaisin kirjoitus ikinä. Vaikka mielummin olisin halunnut ohittaa tämän kirjoituksen ja kirjoittaa vaikka uudesta upeasta ruskeasta nahkasohvasta, mikä kotiutuu meille muutaman viikon kuluttua. Oman elämän sanoiksi pukeminen tuntuu kuitenkin parantavalta. Ystävien, perheen ja tuttujen tuki ja lämmin vastaanotto on tuntunut suunnattoman hyvältä. Kiitos siitä.

Tuntuu kuin olisin herännyt henkiin. Elämä ei ole näyttänyt valoisaa puoltaan hetkeen, mutta elämä on välillä tällaista. Kurjilta jutuilta ei voi aina välttyä. Ymmärtää kuitenkin, että kaikki on väliaikaista ja itse voin valita tulevaisuuden suunnan. Ja se on ehdottomasti kirkkaampi ja valoisampi sävyiltään.

-Jenni E