Moikkamoi! Täällä on vietetty yhteistä vapaapäivää kaksin miehen kanssa ja sen kunniaksi loihdin meille vähän runsaamman aamiaisen. Kaurapuuroa syömme joka aamu, mutta nyt sen kaveriksi mustaherukkasmoothieta sekä banaanilettuja hunajalla ja marjoilla. Olen kiinnittänyt huomiota taas enemmän valkoisen sokerin vähentämiseen sekä kaivellut esiin reseptejä terveellisimmistä herkuista ja tehnyt niistä listaa jääkaapin oveen. Joulun aikaan tuli herkuteltua […]
Heippahei! Vähän kuulumisia pitkästä aikaa. Kevät on hujahtanut vauhdilla ja välissä lämpötilalukemat olivat hyvinkin kesäiset. Nyt ollaan saatu nauttia arkipyhistä ja lyhyemmistä viikoista. Ollaan oltu ainakin mun mukavuusalueella. Näitä hitaita aamuja on meillä juhlistettu runsaammilla aamupaloilla. Vappuna siihen kuului tietysti munkit. Vapaapäivät keskellä viikkoa tekevät ainakin itselleni sen että olen ihan sekaisin päivistä. Mutta se […]
Heipsan! Tammikuu on luonnollisesti lupausten lunastamisen ja elämäntapamuutosten aikaa. Itsellänikin vuodenvaihde tietää aina tilinpäätöstä edellisestä vuodesta ja on siis huikeaa itsereflektoinnin aikaa. Niin kuin viimeksi kirjoitin, niin aion pistää enemmän tarkkuutta terveyteen ja hyvinvointiin. Kävin viime viikolla kehonkoostumusmittauksessa. Halusin tietää millainen lihas, -rasva% ja -nestetasapaino tällä hetkellä kropassani vallitsee. Painonhan näkee puntarilla ja sentit voi […]
Nyt on omenoita. Oman maan omenoita! Ja niitä on paljon. Kävin sunnuntaina keräämässä ja leivoin heti piirakkaa. Keitin myös jo aiemmin omenoista hilloa. Sen verran mitä olen vilkuillut myös muiden omenapuihin, on sato ollut tänä vuonna melkoisen tuottoisa. Olen vain niin innoissani kun on niin kauniit vanhat omenapuut! ♥ Voin vain kuvitella miten nuo puut […]