OMAN MAAN OMENAT

Nyt on omenoita. Oman maan omenoita! Ja niitä on paljon. Kävin sunnuntaina keräämässä ja leivoin heti piirakkaa. Keitin myös jo aiemmin omenoista hilloa. Sen verran mitä olen vilkuillut myös muiden omenapuihin, on sato ollut tänä vuonna melkoisen tuottoisa. Olen vain niin innoissani kun on niin kauniit vanhat omenapuut! ♥ Voin vain kuvitella miten nuo puut […]

Lue lisää

PÄÄSIÄISEN TUNNELMIA

Heipsan! Meillä vietettiin jo eilen pääsiäistä vähän etukäteen. Tai oikeastaan pääsiäistohinoissa meni koko viime viikonloppu! Haettiin virpomisvitsoja umpihangesta, koristeltiin niitä urakalla ja lapset kävivät sunnuntaina virpomassa. Ja aika hyvän määrän saivat palkkoja. Pääsiäinen osuu aina ihan mielettömän kivaan aikaan vuodesta. Aurinko lämmittää päivisin ihanasti, linnut visertää ja hiekka rapisee asfaltin päällä. Yöt on kuitenkin olleet […]

Lue lisää

Ensimmäinen lomaviikko

Ensimmäinen lomaviikko hujahti nopeasti, mutta viikolle olikin paljon ohjelmaa sovittuna. Muutenkin isoja juttuja kun nuorimmainen oli alkuviikosta viimeistä kertaa tarhassa ja toinen mun pienistä pojista täytti 11 vuotta ♥ Synttäriaamuna paistoin pojille (ja itselleni tietysti:D) lettuja. En ehkä tiedä parempaa kuin lämpöiset letut nutellan kanssa! Käytiin myös pelaamassa puolikas kierros synttäripäivän kunniaksi golfia ja illasta tuli […]

Lue lisää

RAPARPERIPIIRAKKAA & JUHANNUKSEN VIETTOA

Eilen tulimme mökille viettämään juhannusta ja samalla myös lomani alkoi. Meidän juhannus sujuu saunomisen, uinnin, paljuilun ja hyvän ruoan parissa. Joten ei paremmin voisi olla. Ilmakin on ollut tähän asti ihan kohtalainen. Välillä paistaa ja toisinaan sataa. Eli ihan perus juhannusää:) Oli pakko tulla jakamaan teille ihan mielettömän hyvän raparperipiirakan ohje. Äitini oli leiponut mökille […]

Lue lisää