Ensimmäinen lomaviikko

Ensimmäinen lomaviikko

Ensimmäinen lomaviikko hujahti nopeasti, mutta viikolle olikin paljon ohjelmaa sovittuna. Muutenkin isoja juttuja kun nuorimmainen oli alkuviikosta viimeistä kertaa tarhassa ja toinen mun pienistä pojista täytti 11 vuotta ♥

img_0606.jpg

IMG_0567

IMG_0618

IMG_6407

IMG_0679

IMG_0699.jpg

Synttäriaamuna paistoin pojille (ja itselleni tietysti:D) lettuja. En ehkä tiedä parempaa kuin lämpöiset letut nutellan kanssa! Käytiin myös pelaamassa puolikas kierros synttäripäivän kunniaksi golfia ja illasta tuli vieraita.

Tiistaina olimme siskoni ja serkkutyttöjen kanssa shoppailureissulla Helsingissä. Siellä reissun yksi kohokohta oli Unioninkadulla sijaitseva Magnum kahvila. Siellä tehdään tuoreeltaan jäätelön suklaakuorrutus haluamalla suklaalla, lisäksi saa valita siihen päällisiä ja extra-suklaakastikkeen. Voin luvata että makeannälkä lähtee 😀 Joten vinkkinä lomalaisille, jotka olette Helsingin suunnalla.

Viime viikolla sain myös tiedon että pääsen opiskelemaan liiketalouden korkeakouluopinnot loppuun, haluamalleni linjalle, erikoistuen liiketoiminnan kehittämiseen. Myös kansainvälisen kauppa ja kieliopinnot tulevat olemaan keskiössä tulevana vuotena. Perusopinnot on hyvin suoritettu ja vaihdan tässä kohtaa korkeakoulua, missä olen opintoni aloittanut. Toteutus on monimuoto, joten pääasiassa hoidan opinnot töiden ohella. Syksystä tulee varmasti aika työläs, mutta uskon saavani opinnoista myös uutta inspiraatiota omaan työhöni.

Muutenkin arki sisälsi erityisen kivoja kohtaamisia, sekä tekemistä tenniksen, maauimalan ja golfin parissa. Lauantaina meillä oli järjestetty Helsingin Pride kulkueeseen Telia-rekka, jonka kyytiin pääsin. Samassa rekassa oli työntekijöitä Telialta, asiakkaitamme ja mm. laulaja Alma, jonka kanssa napattiin kuva. Oli melkoista karnevaalihumua ja uudenlainen kokemus. Nyt uusi lomaviikko startataan hyvinkin rauhallisesti.

 Aurinkoista Heinäkuuta!

-Jenni E.

 

 

 

 

 

 

RAPARPERIPIIRAKKAA & JUHANNUKSEN VIETTOA

RAPARPERIPIIRAKKAA & JUHANNUKSEN VIETTOA

Eilen tulimme mökille viettämään juhannusta ja samalla myös lomani alkoi. Meidän juhannus sujuu saunomisen, uinnin, paljuilun ja hyvän ruoan parissa. Joten ei paremmin voisi olla. Ilmakin on ollut tähän asti ihan kohtalainen. Välillä paistaa ja toisinaan sataa. Eli ihan perus juhannusää:)

Oli pakko tulla jakamaan teille ihan mielettömän hyvän raparperipiirakan ohje. Äitini oli leiponut mökille ja ehkä parempaa en ole ikinä maistanut! Ohje on gluteeniton.

IMG_6349-2

IMG_6345-2

IMG_6351-2

IMG_6346-2

IMG_6338-2

MAAILMAN PARHAAN RAPARPERIPIIRAKAN OHJE:

POHJA:

2 kpl kananmunia

150 g voita

1 dl sokeria

1-2 tl vanilijasokeria

2 1/2 dl gluteenitonta jauhoseosta

1 dl maissijauhoja

2 tl leivinjauhetta

Maissijauhojen tilalle äitini laittoi kookoshiutaleita, sekä hänellä oli iso piirakkavuoka, niin kaikkea vähän reilummin kuin ohjeessa:)

Myös pohjaa kannattaa paistaa hieman ennen kuin lisää täytteen.

TÄYTE:

5 raparperin vartta (arvio)

200 g vanilijarahkaa 

1 kananmuna 

2 rkl sokeria

Pohjan valmistus:

“Sulata voi. Laita kaikki ainekset kulhoon ja sekoita lusikalla taikinaksi. Painele taikina voideltuun piirakkavuokaan.”

Täyte:

“Pilko raparperit ja pehmitä niitä keittämällä vähäisessä vedessä. levitä palat pohjan päälle. Sekoita keskenään rahka, kananmuna ja sokeri. Levitä seos raparperien päälle. Laita uuniin 200 asteeseen noin 40 minuutiksi.”

Tarjoile kermavaahdon tai vaikka vanilijakastikkeen kanssa. 

 

 

IHANAA JUHANNUSTA!

-Jenni. E